Anna Marin
Olen kolunnut Alppeja kesäisin jo yli kymmenen vuoden ajan mieheni Jannen kanssa. Olen muun muassa kiertänyt Mont Blancin massiivin useamman kerran niin perus- kuin PTL-reittiä pitkin, juossut Verbierestä Zermattiin, treenannut Vanoisen kansallispuistossa ja kirmannut Genevejärveltä Chamonix'hin.
Vuoden kisatauon jälkeen osallistuin juhannuksena 2019 ensimmäistä kertaa parikisaan eli joukkueena juostavaan Monte Rosa Skymarathoniin. Tämän Alppien korkeimmaksi kisaksi tituleeratun kilpailun reitti kulki Alagnan kylästä Monte Rosan (4554m) huipulle ja takaisin alas Alagnaan. Uskomattoman hienolla jäätikköosuudella pääsin kokeilemaan parin kanssa köydessä juoksemista ja koin myös, miltä tuntuu kisata neljän ja puolen kilometrin korkeudessa. Matkaa kertyi 35 km ja nousumetrejä 3500. Kisa oli ehdottomasti yksi hienoimmista kisakokemuksistani tähän asti, ja onnistumisen tunnetta lisäsi myös sen, että tulimme naisten sarjan kahdeksansiksi.
Vuonna 2017 osallistuin vain yhteen vuoriultrakisaan, Ultra Tour Monte Rosaan (170km/11300m+). Kisan aikana koin monenlaisia yllättäviä ja jopa dramaattisia hetkiä, mutta lopulta sijoituin naisissa jaetulle kuudennelle sijalle.
Kesällä 2016 juoksin Espanjan jyrkimmän vuoristokisan Travesera Integral Picos de Europan 74km/6560m+, jossa sijoituin kolmanneksi, Andorra Ultra Trailin "kuningatarmatkan" Ronda dels Cimsin 170km (4. sija) sekä osallistuin UTMB:lle (170km), jonka tosin jouduin keskeyttämään imeytymisongelmien vuoksi. Kauden päätteeksi osallistuin lokakuun lopussa polkujuoksun MM-kilpailuihin Portugalissa (85km, 5000m+). Kisa meni kohtuullisen hyvin, ja sijoituskin oli kovassa seurassa puolenvälin paremmalla puolella.
Vuonna 2015 voitin Ultra Trail Tour Finlandin (UTTF) naisten sarjan. UTTF koostui Karhunkierros 160km:sta, Nuts Pallas 125km:sta ja Vaarojen Ultrasta (86km).
Lisäksi olen juossut kourallisen eripituisia vuorikisoja niin Alpeilla (Trail des Aiguilles Rouges, UTMB), Dolomiiteilla (Dolomiti Sky Run) kuin Pyreneilläkin (Andorra Ultra Trail 35km).
Siviilissä olen lukion äidinkielen opettaja ja kahden lapsen äiti.

Alppimentorina2022 Alta Via Gran Paradiso 176km / 13300m+
2022 Tour du Mont Blanc 160km/10000m+ 2021 Alta Via Gran Paradiso 170km/12500m+ 2019 Alta Via Gran Paradiso 165km/12000m+ 2019 Tour du Mont Blanc 160km/10000m+ 2018 Alta Via Gran Paradiso 175km/13500m+ 2018 Tour du Mont Blanc 160km/10000m+ 2017 Alta Via Gran Paradiso 175km/13500+ 2017 Tour du Mont Blanc 160km/10000m+ 2016 Tour du Mont Blanc 170km/10000m+ Juoksijan numerossa 2/2016 on minusta henkilökuva, jossa kerrotaan omasta polustani vuorijuoksijaksi.
Juoksijan numerossa 10/2016 puolestaan kerron seikkailustani Andorra Ultrassa heinäkuussa. |
Tässä ajatuksiani ultrajuoksusta matkanteon näkökulmasta Yle Puheen iltapäivässä syyskuussa 2016:
Kuuntele ajatuksiani ultrajuoksusta Ylen Puheen iltapäivän lähetyksestä lokakuulta 2015:
Tuoreita tuntojani UTTF:n voiton jälkeen: